Poimin pöydälleni kimpun valkovuokkoja, pieniä hentoisia kukkasia.Siinä ne ilahduttavat minua, vaatimattomalla loistollaan.Ei ne sanoneet: me olemme vain tällaisia, mitättömiä, pieniä.Haluaisimme olla suuria  ruusuja, tuoksuvia, juhlapöydässä, suurten joukkojen ihailtavina.Ei…. vaan ne tyytyivät olemaan sellaisia, miksi Jumala oli ne luonut.Ne toivat minulle iloa, yhtä paljon kuin suuret ja mahtavat kukat, ja ehkä enemmänkin.
Tyydynkö minä siihen, millaiseksi Jumala on minut luonut?
Tahtoisinko olla suurempi, mahtavampi , kauniimpi?

Haluaisinko kunniapaikalle ihailtavaksi, vai tyydynkö pieneksi valkovuokoksi, loistamaan omalla paikallani.Tuomaan jollekin taakkojen alla kamppailevalle,pienen valon pilkahduksen, Jumalan maailmoista.
Aivan kuin tuo valkovuokko pöydälläni, puhuu Jumalan ihmeellisistä teoista.

Siunattua kevättä ja kesää sinulle
Arja Koistinen