Kuinka enkelin lailla lensinkään

vaikka siipiä ollut ei ensinkään.

Kävi myrskyissä mulle kuin akanoille

eihän siipiä annettu pakanoille.

 

Nyt ihailen liitoa lintujen perään

hiljaa kuin unesta uupuneen herään.

Ja astelen aivan kuin maahan lyöty

on suuret haaveeni rinnasta syöty.

 

Kunpa voisin jättää kuin kipinä säteen

kun Herrani tarttuu uupuneen käteen.

Hän ilmojen halki vie ilman siipiä

tuo aika koittaa kohdalle hiipiä.

 

Päättyyhän kerran laskenta ajan

kun enkelten saatossa ylitän rajan.

Tahdothan olla matkalla tuolla

jossa ei tarvitse siivetön kuolla.

 

Veli Lillinen