2 kor. 3:17 - 18

Istun sunnuntai aamuna rukoushuoneen penkissä ja ajattelen elämää kuinka lyhyt  se onkaan,hetki vain ja ihminen on poissa. Koulutyöntekijä alkaa puhua kertoo miten voi suorittamisen ja vaatimuksen alla väsyä ja uupua kokonaan. Kuuntelen ja ihmettelen miten nuori mies on kokenut niin paljon.Kohta nousee keltaisen viltin alta ränsistynyt pyörän rengas runkokin vääntynyt kieroon, kokonaan vinksin vonksin. Puhuja kertoo tämmöisenä monesti näen itseni,rikkinäisenä,vääntyneenä,kolhiintuneena. Mutta kun tuo Jumalan armon aurinko saa peittää tuon rikkinäisen elämän siitä tulee käyttökelpoinen, Jeesukselle rakas tämmöisenään.  Uskon että Jumala haluaa rohkaista meitä ja toivoo että meiltäkin löytyisi välillä pieni rohkaisun sana. Ei olla liian viisaita, kaikki tietäviä, vaan että meistä jokainen voisi kokea minuakin tarvitaan.Jeesus sanoi  se on täytetty, Hänen verensä kautta ollaan puhtaita käyttökelpoisia,hänen työnsä  ristillä riittää meidän jokaisen elämässä.Veri riittää tänäkin päivänä.Vapauteen Kristus meidät vapautti  ja toivon että tuo ihmeellinen Hengen vapaus saisi lisääntyä seurakuntiemme keskellä niin että heikoinkin,vajavaisin, elämässä epäonnistunut voisi kokea olen sisarieni ja veljieni keskellä hyväksyttynä  ja rakastettuna.

Heimo laulaa:  Vähän ehjempi ehkä kuin eilen, silti valmis en ollenkaan. Oman hiljaisen kipuni tunnen milloin opin sen kantamaan. Vähän ehjempi ehkä kuin eilen kovin särkyvä sittenkin, surusoittoni sielussain kuulen,usein murtuvan kyyneliin. Vähän ehjempi ehkä kuin eilen silti muistoni kantaa saan, jäljet pettymys lyöntien tunnen arkaa sielua haavoittaa. Silti ehjempi katseeni nousee minun kipuni hoidetaan,taivas särkyneet sydämet tuntee ja voi ehjäksi rakastaa.

 

Kesääsi siunaten ja rohkaisten luottamaan Jumalan armoon ja rakkauteen.

Hannu Surakka