Apostoli Paavali kehottaa meitä kunnioittamaan toisiamme. Hän sanoo:”Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämisiä toisianne kohtaan. Toinen toistenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne (Room. 12:10)

Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen. Hän on myös luonut jokaisen meistä ainutkertaiseksi persoonaksi, niin että kahta täysin samanlaista ihmistä ei maailmassa ole. Ainutlaatuisuutemme ilmenee myös siinä, että meidän on joskus vaikeaa hyväksyä ja ymmärtää ihmistä, joka ajattelee, puhuu ja myös toimii toisin kuin me, ja jonka ajatukset eivät käy yksiin omiemme kanssa. Tällöin rakennamme helposti ennakkoluuloistamme suojamuurin, joka estää meitä kohtaamasta aidosti meille outoa ja erilaista ihmistä. Saatamme myös hengellistää tuon erilaisuden niin,että julistamme tämän ihmisen käyttäytymisen ja käsitykset vääriksi vain siitä syystä, että ne poikkeavat omistamme. Käyttäytymisemme tuota ihmistä kohtaan saattaa muuttua vähätteleväksi, opettavaksi ja jopa hyökkääväksi kun yritämme saada tuota ihmistä itsemme kaltaiseksi, omien ennakkokäsitystemme muottiin sopivaksi. Ja mikä pahinta, luulemme tehneemme tälle ihmiselle rakkauden työn, vaikka olemme saattaneet loukata häntä todella syvästi, ja näin vieneet häntä kauemmaksi Kristus-ruumiista ja ehkä jopa karkottaneet hänet seurakunta-yhteydestä!

Inhimillinen vajavaisuutemme ilmenee monin tavoin! Yksi on se, että samalla kun herkästi tuomitsemme lähimmäisissä ilmenevää erilaisuutta suhteessa omaan itseemme me edellytämme lähimmäisiä hyväksymään itsemme juuri sellaisina kuin olemme, vaikka käytöksemme aiheuttaisi haavoja kanssaihmisten sieluun. Eli muiden on muututtava, ei meidän! Tämä on rakkaudettomuuden ja itsekkyyden syntiä, josta Jumala haluaa meidän jokaisen tekevän parannusta! Koska Jumala on luonut meidät ainutkertaisiksi ja hyväksyy meidät omina persoonina, ei meilläkään ole oikeutta tuomita toistemme ainutkertaisuutta. Mutta kunnioittaminen ilmenee juuri siinä, että olemme valmiit itse tarkastelemaan käyttäytymistämme ja käsityksiämme jos huomaamme niillä haavoittavamme läheisiä.

Erilaisuuden kunnioittamisessa ei ole kysymys synnin hyväksymisestä vaan keskinäisestä rakkaudesta, sillä siellä missä keskinäinen rakkaus ja toistemme kunnioittaminen saa vallata sydämemme, sieltä myös synti väistyy!

Olkoon alkava vuosi keskinäisen kunnioittamisen aikaa seurakunnassamme, sillä siitä meidät tunnetaan Jumalan lapsiksi!

Matti Lappalainen, pastori

Olen kyynelpolkuja kulkenut

tuhat tuskaa sain tuntea tien.

Vaan joku on korvaani kuiskannut

minä kotiin sinut vien.

Saan täältä katseeni kohottaa

ja ymmärrän: Hän se on.

On luonaan onnen kultamaa

en enää ole onneton.

Siksi kiitosvirteni viriää

siksi ylistän ystävää

On Jeesus tuo ylkäni ainiaan

ei luonansa oo pimeää.

Siunattua Joulua Pirjo Katainen

Jumalan tahto meidän jokaisen elämässä on, että olisimme Jumalalle kuuliaisia. Kuuliaisuuden kautta Jumala saa meidän elämässä tilaa ja Jumalan suunnitelma saa toteutua elämässämme. Kuuliaisuus ei kuitenkaan ole helppo asia meille, koska meidän oma tahto on usein kaikkea muuta, kuin Jumalan tahto. Jumala Pyhän Hengen kautta vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä ja sitä kautta ohjaa meitä kuuliaisuuteen kohti hänen tahtoaan. Ilman tätä apua me emme kykene olemaan kuuliaisia. Pyhän Hengen vaikutus meissä on siis hyvin konkreettinen asia. Tästä huolimatta meillä jokaisella on myös oma tahto ja myös vapaus valita niinkuin haluamme. Jumala ei siis pakota ketään kuuliaisuuteen, vaan antaa meidän kulkea omaa polkuamme, jos niin haluamme. Oman polkumme kautta joudumme kulkemaan kuitenkin ylimääräisen kierroksen, jonka aikana Jumala armossaan muovaa ja riisuu meistä pois asioita, jotka ovat esteitä meidän ja Jumalan välissä. Tämä reitti on monesti raskas ja kivinen, mutta Jumala haluaa meitä kuitenkin kutsua takaisin hänen tahtoonsa myös sakkolenkin jälkeen. Jumala ei siis meitä hylkää, vaikka välillä kuljemmekin omaa polkuamme. Riittää, että riipumme Jeesuksessa, vaikka välillä tuntuisikin, että olemme etääntyneet Jumalan läheisyydestä.

Ennemmin tai myöhemmin kohtaamme elämässämme hetken, kun omat voimamme eivät enää riitä. Tämä on usein se hetki, kun meitä on riisuttu tarpeeksi, että olemme valmiit jättämään elämämme hallinnan Jumalan käsiin. Toisilla tämä hetki johtaa uskon ratkaisun tekemiseen. Toiset kohtaavat oman rajallisuutensa jossakin vaiheessa uskon taivalta, jonka jälkeen ovat valmiit luovuttamaan elämänsä kaikki osa-alueet Jumalalle. Harva meistä on valmis kuuliaisuuteen ilman jonkin asteista riisumista omavoimaisuudesta ja tämä on tavalla tai toisella kivuliasta.

Jumalan valmistama kuuliaisuuden tie ei myöskään ole aina helppo ja kevyt. Sillä tiellä on kuitenkin suurin siunaus, kun saamme kulkea Jumalan valmiiksi valmistamaa tietä pitkin. Tällä tiellä valitsemme oman tahtomme sijasta Jumalan tahdon ja se on myös usein kivuliasta eikä tunnu meidän lihallemme mielekkäältä. Kun rohkenemme astumaan kuuliaisuuden tielle, niin huomaamme sen olevan kuitenkin paras tie. Tällä tiellä saamme lähentyä Jumalaa ja Jumalan vaikutus meidän elämässämme kasvaa. Alamme myös nähdä selkeämmin hengellistä todellisuutta ja seuraava kuuliaisuuden askel on jo hieman helpompi ottaa. Kuuliaisuus on siis tie näkemiseen.

Jumala ilmoittaa oman tahtonsa meille sanansa kautta ja lisäksi Pyhä Henki ohjaa meitä oikeaan suuntaan. Pyhän Hengen ohjausta ei ole aina helppo erottaa omista tunteista ja sielullisuudesta. Uskon kasvun kautta opimme askel kerrallaan ymmärtämään selvemmin Jumalan tahdon, sanan ja Pyhän Hengen vaikutuksen kautta. Kuuliaisuuden ja uskon kasvun kautta alamme nähdä elämän enemmän ikuisuus näkökulmasta ja inhimilliset haasteet ja kivut, joita edelleen on, saavat erilaisen mittasuhteen. Kuuliaisuuden kautta Jumala voi viedä meitä elämässä kohti asioita joihin meidän inhimilliset kyvyt ja voimavarat eivät välttämättä riitä. Meidän tehtävämme ei kuitenkaan ole suorittamalla kyetäkkään, vaan meidän heikkoudesta ja vajavaisuudesta huolimatta Jumala varustaa ja valmistaa siihen tehtävään minkä hän meille on suunnitellut. Meidän ei siis tarvitse murehtia kykenemmekö, vaan voimme uskossa mennä eteenpäin ja luottaa siihen, että Jumala antaa riittävän avun jokaiselle askeleelle. Tällä tavoin meidän on myös helpompaa antaa kunnia Jumalalle kaikista oman elämän asioista, koska kuuliaisuuden kautta saamme myös käytännössä kokea Jumalan konkreettisen vaikutuksen elämässämme.

Jumalan tahdon etsimisessäkin voimme helposti sortua lain alle. Kuuliaisuuteen pyrkimisessäkin on hyvä muistaa, että olemme kuitenkin ihmisiä ja emme täydellisesti tule onnistumaan Jumalan tahdon kuulemisessa. Meistä varmasti jokainen jossain määrin kompuroi myös Jumalan tahdon etsimisessä. Siitä huolimatta Kristus kallio kestää.

Marko Voutilainen