Blogi

Siunattua Joulua

Rauhan tervehdys rakkaat kotiseurakunnan jäsenet ja siunattua loppuvuotta 2015.Haluan kirjoittaa muutaman rivin tähän sytykkeeseen rohkaisuksi jokaista uskovaa varten.Ensinnäkin iloitsen siitä, mitä tänä armon vuonna Jeesus on Pyhän Henkensä kautta teissä jokaisessa tehnyt.Voisin sanoa, että voimme nähdä Jumalan armon ihan jokaisen jäsenen elämässä. Taisteluita on paljon ollut uskossamme tänä vuonna, mutta Herramme on vienyt asioita etiäpäin juuri ?sinun ja minun? elämässä. Moni on saanut kohdata Herraa ja tarttua lahjoillaan sirppiin ja työtehtäviin.Putkiremontti saatiin tehtyä ja sekin on kiitosaihe. Uskoontuloja ei tänä vuonna vielä ole tullut, mutta taivaan ovella on kovaa liikehdintää.Tarvitaan paljon esirukouksia ja kylvöä Herran sanoihin ja tekoihin ,niin alkaa ihmisiä pelastumaan. Uusi vuosi on alkamassa ja sekin sisältää haasteita ihan yksilöelämässä ja seurakunnassa. Rukoillaan Hengen sateita ja runsasta satoa uudelle vuodelle niin ,että saamme viettää uuden elämän syntymäjuhlia useasti ja myös kastejuhlia. Saakoon Pyhä Henki jakaa lisää armolahjoja käyttöön, ja rohkaisenkin sinua virittämään armolahjoja palavaksi! Anna palaa Herran tulen ja lahjojen.Suuri haaste on ,että Jumalan armo saa koskettaa taivaan rakkaudella jokaista uskoon tullutta, ja kasvattaa meitä enemmän Kristuksen kaltaiseksi!Ihana on armo ,joka sen vaikuttakoon! Lopuksi muutama sanan paikka rohkaisuksi.
1. Piet.2:2-5 Halataan sanan väärentämätöntä maitoa kuin vastasyntyneet lapset, että kasvaisimme sen kautta pelastukseen.Rakennutaan elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi Pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja ,jotka miellyttää Jeesusta.
Hebr. 13: 20-21 Rauhan Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen,meidän Herramme Jeesuksen, hän tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään, voidaksenne toteuttaa hänen tahtonsa, ja vaikuttakoon teissä sen,
mikä on hänelle otollista, Jeesuksen Kristuksen kautta.

Saakoon Jeesus Herramme siunata sinua rakas ystävä!
Ollaan täynnä rakkautta toisiamme kohtaan ja siinä kasvakaamme!

Saarnaaja Harri Tiainen

 

 

 

 

 

Lahjat

Viettäessäni hetki sitten 70 vuotis päiviäni vaikka olin niitä aluksi vastaan.En ole juhlija tyyppiä koska vierastan puheita joita niissä aina pidetään ja lahjojen saantia. No,juhlat oli viisi päiväiset,ne alkoi kun sain tyttöni ja vävyni Saksasta luoksemme.Kyllähän sekin on lahjaa kun kerran vuodessa näkee lapsensa ja vävyn.Sitten oli menoa monenlaista.Sunnuntaina tuli sukulaiset 21 henkeä,kuka mistäkin päin Suomea.Maanantaina ystäviä ja vielä keskiviikkona juhlat jatkuivat.Torstaina kun tuli normaali arki,rupesin ajattelemaan viikkoa ja mitä kaikkea se toi tullessaan.Kukkia niin paljon että en milloinkaan ole saanut,hoitoja ja esineitä monenlaista.Olin ihmeissäni kaikesta.Ja kaikki varmaan sydämellä annettuja lahjoja.Lauantaina olimme naapurin tytön 7 vuotis päivillä.Voi sitä lahjojen paljoutta ja sitä riemua mitä lapsi kokee.Näitä kun rupesin oikein ajattelemaan syvällisesti,niin itsekin koin iloa ja kiitollisuutta kun järjestin juhlat.Ei muuten olis onnistuneet jos en olisi saanut enkeleiltä apua.Ja sekin on lahjaa.Mutta sitten kun on saanut tulla omistamaan sen tärkeimmän lahjan jonka meidän kaikkien Taivaan Isä lahjoitti meidän kaikkien puolesta.Ei voi sanoa kuin,kiitos Isä lahjastasi kun annoit poikasi ja meidän veljemme Jeesuksen meille.

Kiitän kaikkia rakkaita ystäviä ja seurakuntalaisia.

Siunaavin ajatuksin Pirjo Ruotsalainen

Särkyneillä on oleva suoja

Monen ahdistuksen kautta meidän on mentävä sisälle Jumalan valtakuntaan.Psa:91:15. Evankeliumi on Jumalan voima Room:1:16.Ei kukaan muu minua voinut vapauttaa niistä syntitaakoista ja synnin orjuudesta kuin Jeesus Kristus Jumalan Poika,joka kaikki minun syntini ja rikkomukseni kantoi ruumiissaan ristin puulle.Ja vuodatti Pyhän verensä minun tähteni että minulla olisi iankaikkinen elämä kerran taivaassa.Sillä täällä maan päällä,elämän aikana,meidän täytyy se matkapassi lunastaa.Siinä on oltava Jeesuksen Jumalan Pojan veren leima.Laulukin sen kertoo.Verin viitoitettu kilparata tää.Pyhä raamatun sana lausuu kuolematon.Veri ruskeat synnit Jeesus maksanut on. Sak:8:15-23 Näitä te tehkää:Puhukaa totta toinen toisillenne.Tuomitkaa porteissanne oikein,tuomitkaa rauhan tuomio.Älkää hautoko mielessänne pahaa toinen toisellenne,älkää rakastako väärää valaa. Sillä kaikkia näitä minä vihaan,sanoo Herra. Ef:4 kokonaan.Ef:5:19-21. Uskossa eespäin toivossa vaan.Hän on siunaava sinun varjosikin. 1 Kun:19:12-13 Tulen jälkeen tuli hiljainen tuulen hyminä.Kuuntelemalla Herran ääntä.Herran ääni on lempeä.Se on niin hiljainen ja pieni,että sen paremmin tuntee kuin kuulee. Se on aivan kuin hellä painallus sydämeen ja mieleen,kuin aamutuuleen henkäys kasvoille.Herra on rakkaus ja jos tunnet Hänen äänensä,niin kuuntele tarkasti mitä Hän puhuu. 1Piet:2:25 Mikä autuas turvapaikka Jeesuksen ristin alla, Vapahtajan sydämmellä.Jes:43:1 Älä pelkää!Minä olen lunastanut sinut,minä olen kutsunut sinut nimeltä.Sinä olet minun.Jes:41:10.Halleluja.Suuri Jumalani.Veri ylkäni. Lunastajani. Israelin Pyhä.Kiitos Herra,kaikesta.Jumalan sota asu.Efe:6:10-17. Eihän meillä ole taistelu verta ja lihaa vastaan. Luuk.9:23-24. ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Tahdon rakastaa ristiä vain,kunnes kruunun sen vaihtaa mä saan.

Siunausta kaikille Leena Lehtonen

 

 

Rukoilee puolestamme

Tämä oli ensimmäinen kokemukseni Taivaan Isän avusta elämässäni. Olin rippikoulussa ja isä oli sairaalassa syövän takia heikossa kunnossa.Rippikoulun päätteeksi esitettiin jokaiselle koululaiselle kysymys,johon tuli osata vastata saadakseen koulun läpi.Minä onneton huokailin vain koko ajan mielessäni”Auta Hyvä Jumala,että osaan vastata oikein”.Kun pappi sanoi nimeni pomppasin penkistä seisomaan ja minulle esitettiin kysymys ”Mitä Jeesus tekee tällä hetkellä?” En pohtinut asiaa,mutta suustani tuli nuo otsikon sanat. Näin ne hengessäni noin 30 cm:n päässä edessäni.Vastaus hyväksyttiin ja se oli todella Jumalalta saatu vastaus anomukseeni. Veljeni Viljon muistotilaisuudessa istui pöydässämme pappi vastapäätäni.Sain kertoa kokemukseni hänelle,johon hän vastasi; ”Olipa se hyvä vastaus”. Minä iloitsin lukiessani raamatusta Luuk:2:1 Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli,ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään,ja he peljästyivät suuresti.Mutta enkeli sanoi heille:”Älkää peljätkö,sillä katso,minä ilmoitan teille suuren ilon,joka on tuleva kaikelle kansalle:teille on tänä päivanä syntynyt Vapahtaja,joka on Kristus,Herra,Daavidin kaupungissa.Ja tämä on teille merkkinä:te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa.Luuk:11:9-10 Niinpä minäkin sanon teille:anokaa niin teille annetaan,etsikää niin te löydätte,kolkuttakaa niin teille avataan.Sillä jokainen anova saa,ja etsivä löytää,ja kolkuttavalle avataan.Meillä on oikeus anoa ja saada,etsiä ja löytää,kolkuttaa niin meille avataan.Elämäämme yleensä sisältyy ihania päiviä sekä taistelujen ja koettemusten hetkiä.Joskus kokemukset voi olla inhimillisesti,kovia,mutta kuitenkin niissä on ollut Taivaan Isä,Jeesus ja enkelit mukana. Olen saanut kokea matkani varrella näiden kaikkien läsnäoloa. Kiittäen kaikesta Taivaan Isää ja Jeesusta.Emme tiedä mitä on edessämme,mutta meille on viitoitettu tie edessämme.

Tuhanneet kiitokset teille rakkaat ystävät rukouksistanne,jotka olette kantaneet perheemme puolesta ylöspäin. Toivon meille kaikille turvallista loppumatkaa.

 

Aino Räsänen

Elämän myrskyissä

 

Älä arkaile, astu  siitä vain veteen,

merikin aukenee kuivana eteen.

Ei pelota myrskyt,ei tuimatkaan tuulet,

kun Mestarin äänen aalloilta kuulet.

 

Uskosi voi vaikka vuoria siirtää,

kun Jumala perille karttansa piirtää.

Lukutaidoton osaa sen lukea yössä,

se pidä aseiden mukana vyössä.

 

On taistelu käynnissä pahuutta vastaan,

näin Jumala varustaa kentälle lastaan.

Turvaudu Hänen sanansa miekkaan,

edessä vastuksen julman ja viekkaan.

 

Veli Lillinen

Aurinkoista alkanutta kevättä!

Viidennessä Mooseksen kirjassa 6:5-7 kehoitetaan näin; Ja rakasta Herraa,
sinun Jumalaasi, kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi. Nämä sanat,
jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita
niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi,
maata pannessasi ja ylös noustessasi.

Meille vanhemmille on annettu lähetyskäsky opettaa lapsiamme Jumalan
tuntemiseen. Vanhempina tehtävämme on kylvää uskon siementä lasten
sydämiin kotona ja mahdollistaa lasten pääsy seurakunnan yhteyteen.

Olen iloinnut seurakunnan kasvavasta lapsijoukosta. Lapsityö on alkanut
kukoistaa Jippii-kuoron ja pyhäkoulun merkeissä. Perhekokousten
järjestäminen mahdollistaa Jumalan sanan levittämisen lapsilähtöisellä
tavalla. Seurakunnan lapsi- ja perhetyö ovat hedelmällistä työtä ja siihen
tarvitaan tukea ja innokkaita tekijöitä.

Rohkaisen jokaista seurakuntalaista, joka niin sydämessään kokee, lähtemään
tähän arvokkaaseen tehtävään mukaan. Jokaista meitä tarvitaan!

Mat.19:13-15
Sitten hänen luokseen tuotiin lapsukaisia, jotta hän panisi kätensä heidän
päälleen ja esittäisi rukouksen, mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia.
Jeesus sanoi kuitenkin: "Antakaa lapsukaisten olla ja lakatkaa estämästä
heitä tulemasta minun luokseni, sillä taivasten valtakunta kuuluu
senkaltaisille." Ja hän pani kätensä heidän päälleen ja lähti sieltä.

Kaikkea hyvää ja Siunausta toivottaen,

Tuulia Voutilainen

Rakas uskonystävä!

Pääsiäisen aika,erityisesti kärsimysviikko kertoo meille Jeesuksen kärsimyksistä ja yleensä kärsimyksen ongelmasta ja sen syvyydestä.Myös Jeesuksen piti kärsiä ja ”tulla täydelliseksi kärsimysten kautta”, kuten sana sano.Mutta sen Hän teki meidän tähtemme ja kärsi enemmän ristillä kuin kukaan maailmassa on koskaan kärsinyt. Kuinka pitkä saattoikaan pitkäperjantai olla Jeesukselle!

Pääsiäisen aikaan voi hetkiseksi pysähtyä miettimään myös omaa kärsimystään ja tuskaansa. Se kuuluu jokaisen elämään. Älä siksi uskova hämmästy, jos välistä kärsit. Niin teki myös Jeesus, Vapahtaja, ja me kuljemme Hänen jäljissään. Usein Hänen rakkaimmat lapsensa kärsivät eniten.Mutta raamattu puhuu myös siitä,että ”Jumala lohduttaa meitä kaikissa ahdistuksissamme”, ja että lohdutus on suuri siellä missä murhekkin on suuri. Ja”kaikissa heidän ahdistuksissaan oli Hänelläkin ahdistus”,lohduttaa Raamattu. Emme ymmärrä kärsimystä, mutta usein Hän opettaa, nöyryyttää, ja kasvattaa kärsimysten keskellä. Ja vastaavasti Hän tulee sitten lähelle, vaikka joskus ”kätkeytyy ahdingon aikoina”. Ja voimme uskoa,että kaikki kääntyy lopuksi meille voitoksi ja parhaaksi.

Pääsiäisaamu tuo verrattoman ilon pitkäperjantain murheeseen. Kaikki voitto on hankittu ristillä ja on suuri ilo murheen sijaan! Ja niin ystävä, myös sinun pitkäperjantain jälkeen tulee pääsiäinen. Muista, että elämässäsi pitkäperjantai ei ole viimeinen. Murhe ei ole viimeinen, vaan ilo ja voitto on uskovalle viimeinen!

Ja kerran iankaikkisuudessa kaikki murhe, itku ja kyyneleet ovat poissa. On ylösnousemusaamu,pääsiäinen kirkkaudessa. Saat olla täydellisenä perillä armon ja Jeesuksen täytetyn työn perusteella ja tähden. Ja nyt jo tänään täällä voit iloita Jeesuksessa ja kiittää siitä, että vielä sinunkin elämääsi tulee pääsiäisaamu. Pääsiäinen toi meille todellisen elämän! Jeesus elää! Hauta on tyhjä, ja me kiitämme Jeesusta siitä, kuinka paljon Hän teki puolestamme  kärsiessään syntiemme tähden.

 

Voimme laulaa:  ”Kädet lävistetyt ovat lohtuni nyt….

Ja jatkaa:         ”Kipu sammumaton, kerran päättyvä on,

pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi nään”….. sitten perillä.

Sinun pääsiäistäsi siunaten ja siunattua pääsiäistä ja kevättä toivoen

Aune Hiltunen

Lisää artikkeleita...