Saatettuuan heidät ensin vastarannalla hän käski kuljettaa yli myös kaiken omaisuutensa. Vain Jaakob itse jäi toiselle rannalle. Siellä muuan mies paini hänen kanssaan aamunsarastukseen saakka. Kun mies huomasi,ettei päässyt voitolle,hän iski Jaakobia nivustaipeeseen, niin että Jaakobin lonkka nyrjähti hänen kamppaillessaan miehen kanssa. 1 Moos 32:24-26

Kristittyjen matkaseurue on särjettyjen sydänten seurue.

Maailman murjomia, toisten ihmisten rikkomia, oman sydämen pettämiä,läheisten jättämiä-eri tavoin rikkinäisiä ja hylättyjä on saattueemme täynnä.

Montaa maailmassa arvostettua tai ihmisten mielissä mahtavaa ei hiljaisesta joukostamme löydy. Kaikkia tämän tien matkaajia yhdistää se, että on jouduttu painiin oudon muukalaisen kanssa ja on tultu hänen kanssaan tutuiksi. Siinä painissa on jouduttu maahan lyödyiksi ja matkaa on täytynyt jatkaa eri tahdissa kuin ennen.

Yksin ei pärjätä,tarvitaan muita vierelle.

Matkavauhdin hiljennyttyä on päämäärä kuitenkin selkiintynyt.

Rakkaaksi käynyt outo mies, joka tätä oudosti onnellista joukkoa johtaa . Hän kantaa heikoimmat sylissään. Minäkin saan olla siinä.

 

Lainaus kirjasta lupaus kantaa Juhan Vähäsarja

Siunattua kevään odotusta Pirkko Kuvajansaari