Sillä me,jotka olemme tässä majassa...emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua...2 Kor 5:4

Kotiemme lattialla,niin monesti koettua.

Päivä on ehtinyt iltaan.Leikkinurkassa alkavat äänet vaimentua.Päivä on ehtinyt iltaan.Äiti ottaa pikku leikkijää kädestä. On nukkumaan menon aika.Leikki jää kesken. Alkaa taistelu.Äiti nostaa taistelijan polvelleen ja riisuminen alkaa.Vaatekappale toisensa jälkeen putoaa päältä. Äidin käsi riisuu itkusta huolimatta.Peseydytään ja puetaan yötä varten.

Näin tekee Taivaallinen Isäkin. Useimmiten juuri kesken elämän kiihkeän kiireen tarttuu Jumalan käsi,ja kiireen on väistyttävä. Alkaa riisuminen. Ei se tuskatta käy. Kuitenkin Taivaallinen Isä riisuu vastusteluista huolimatta.Näissä riisumisahjoissa huokaamme raskautettuina. Mitä varten nyt,kesken leikin? Lupaa ei meiltä kysytä,suuri riisuja tietää parhaiten. Pala palalta irrotetaan,kunnes Isän sylissä lepää riisuttu ihminen,jonka ainoa vaatetus on lahjavanhurskaus,ansioiton Jumalan armo.

Aamulla heräämme Jeesuksen kasvojen katselemiseen.

Se on Jumalan rakkaus ja armo.

Hilja Aaltosen ajatuksia

Siunattua syksyä sinulle