Rauhaa rakkaat,sisaret ja veljet kristuksessa Jeesuksessa! Tästä menneestä ihanasta kesästä saamme kiittää Jumalaa ja syksykin on ollut kaunis ja lämmin.Olemme saaneet
kaikkenlaista kesänsatoa talteen joka on myös kiitoksen
aihe luojallemme.Sydämmelläni on ollut pitkään,eräs
Jumalan sanan aihe ja totuus.Toivottavasti voin tässä
kirjoituksennani tuoda sen sopivalla tavalla julki. Nimittäin ehtoollisasian,itselleni ovat nämä seurakunnan tilaisuudet,sanoisko "elinehto"Nämä, niin yhdistävät ja hoittavat hengellisesti,myös uskon ystäviin nähden.En käy tässä olemaan "tuomarina" "Herra tuntee sydämmet" Raamatustahan näemme sen tärkeyden siksi kirjoitan tähän vielä niitä.Ehtoollistahan vietämme Jeesuksen käskyn mukaisesti hänen ristinkuolemansa muistoksi.Apl.2:42 " He pysyivät apostolien opetuksessa,keskinäisessä yhteydessä,leivän murtamisessa ja rukouksessa." Tietenkään emme voi jatkuvasti olla yhdessä,mutta silloin oli niin yhteistä seurakunnassa olo,mutta on tässä hyvä kehoitus meille.Myös on kehoitus Hep.10:24,25 "Pitäkää huolta toisistanne" ja "Älkäämme jättäkö yhteisiä kokoontumistanne,niin kuin muutamien on tapanna" Tietenkin on ns.todellisia ,esteitä ,mutta jos se tulee jostain syys tavaksi,"en kerkii,ei huvita" Se on tosi murheellista, ennen muuta uskoisin Herrallemme Jeesukselle Kristukselle!Ehtoollisen asettamis sanat löytyvät mm.1kor.11:23-29 Jeesus itse kehoittaa meitä " Joka syö minun lihani ja juo minun vereni,se pysyy minussa ja minä hänessä" Tietenkin tämä ei konkreettisesti ole,näin vaan esikuvallisesti,ehtoollisviinin ja leivän muodossa.Meillä on vapaus tulla seurakuntaamme,ei kaikkialla kristityillä ole niin.Myös on ihana kuulla sanaa minkä Herran palvelijat ovat saaneet se on "evästä arkeen"Siunausta syksyyn jokaiselle!toivoo Auli sisaranne Herrassa! tähän laitan netti os.www.marttyyrikirkonystavat.fi

Kun ihminen kulkee pitkin hiekkarantaa kiviä keräämässä, mitä hän yleensä etsiikään? Kirkkaan hohtavia, värikkäitä ja virheettömiä yksilöitä. Ainakin minä etsisin, luonnollisesti. Nehän näyttäisivät kauniilta kukkapenkin reunaa kehystämässä tai koristamassa takan reunusta. Totta. Hohtava on toki kaunista.

Oikeastaan meitä ihmisiäkin voisi verrata erilaisiin kiviin. On hohtavia ja symmetrisiä, jollaisia meistä kai jokainen haluaisi olla – sellaisia, joita poimitaan maasta. Nykyajan maailman pyörteissä ja vaatimuksissa juuri sellaiset yksilöt kelpaavat - ja harmaan vaatimattomat jäävät maahan muiden hohteen varjoon ja usein putoaa matkasta pois, jääden syrjään ja varjoihin yksinään. Unohdetaan se tärkein, sisäinen hehku ja lämpö. Se kylmä tosiasia saa meidät haluamaan itseemmekin ulkoista hohdetta ja kiiltoa, ihan vain siksi että kelpaisimme emmekä jäisi ulkopuolelle.

Vaikka me ihmiset nykyään arvostaisimmekin esimerkiksi ulkoista kauneutta, vaurautta ja menestystä - Jumala ei koskaan etsi pelkästään hohtavia yksilöitä. Hän poimii kaikki, jotka vaan haluavat tulla poimituksi. Hän kulkee taivaanrantaa pitkin ja näkee meistä jokaisen. Myös meidät ulkoisesti vähemmän hohtavat kivet, jotka saattavat olla saven ja tomun peitossa, säröillä ja kolhuilla. Ojennamme kätemme ja avaamme sielumme Isää kohti - janoten Hänen huomioitaan.

Ja Hän nostaa meidät maasta, ottaa hellästi kädelleen. Hän rakkaudellaan puhaltaa tomun, pyyhkii lian pois. Säröt ja kolhut hioutuu - alamme hohtaa kirkkaammin kuin koskaan aiemmin. Hän kuiskaa korvaamme:

”Sinä olet Minun Hiomaton timanttini” Juuri sinä, kolhuinesi ja säröinesi. Arvokas pieni kivi. Anna Minun mahdollisuus rakastaa sinua ja puhaltaa sisimpääsi hohdetta, joka säteilee maailman varjoihin timantin lailla.


-Henna Vartiainen

Nyt kesälläkin olemme varmasti tehneet matkaa niin että kivi(ä) hiertää kengässä ja olemme kompastelleet lillukanvarsiin tai vielä isompiin esteisiin.

Tämä aloitus pitää sisällään hyvin vakavan asian josta haluan nyt lyhyesti kirjoittaa.

Meille kaikille on varmasti joskus käynyt niin että joku ihmis-suhde tai muu asia on alkanut hiertämään mielessä niin paljon ettei muuta pysty ajattelemaankaan,lisäksi menevät yöunet ja pinna kiristyy kärttyisyyden käyrän noustessa kohti korkeuksia.

Mistä siis apu ongelmaan. Kiven saa helposti pois kengästä,mutta tämä jälkimmäinen ongelma onkin hankalampi ratkaista. Toki haluamme asian selvittää sillä kuka meistä haluaa nilkuttaen kulkea elontietä eteenpäin.

Yhdessä iskelmässä on hengellisestikkin hyvin varteenotettavat sanat ”rakasta,kärsi ja unhoita” näiden lisäksi tarvitaan aimoannos rukousta ja nöyrää lapsenmieltä,sillä ylpeys on huono matkakumppani ja takaa nilkuttavaa menoa elontiellä jatkossakin.

Asiat ja ongelmat eivät katoa ja korjaannu itsestään vaan meidän on tietoisesti haluttava muutosta ja tiedostettava se tosiasia että nöyräksi on mahdollisuus kasvaa silloin kun se kivi hiertää kengässä ja voimme peilata itseämme raamatunsanaa vasten. Olkaamme silti armollisia itseämme ja toisiamme kohtaan.

Sitten vielä ne lillukanvarret ja isommat esteet,ehkä kirjoitellaan niistä toiste,mutta siihen asti riittäköön varoituksen sana. Varo takertumasta pieniin asioihin ja kierrä viisaasti isommat esteet.

Iloista ja siunattua loppukesää kaikille

Ja lukekaa Room.12 ainakin viimeinen 21 jae.

Terveisin Eija Mäki